perjantai 23. joulukuuta 2011

Suuri monivitamiiniharhautus

Mediassa oli hetken aikaa taas yksi vouhottamisen aihe, kun filosofian tohtori, laillistettu ravitsemusterapeutti Jaakko Mursu Itä-Suomen yliopistosta julkaisi tutkimusryhmineen tutkimuksensa ravintolisistä 10.10.2011.
Kun juttuja aiheesta luki, sai käsityksen,
että ravintolisien käyttö lisää kuolleisuutta ja monet ”asiantuntijat” väittivät tutkimuksen todistaneen että ravintolisien  käyttö kannattaisi lopettaa (D-vitamiinin ajoittaista käyttöä lukuunottamatta) kokonaan. 




 Mitä Media ei kertonut?
 

Ensinnäkään sitä ei kerrottu, että tämäntyyppisistä (epidemiologisista) tutkimuksista ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että asiaa on tutkittava lisää. Lisäksi, kun oikeita kaksoissokkotutkimuksia on ravintolisistä tehty lukuisia, johtopäätös on useimmiten ollut, että niistä on ollut hyötyä käyttäjille. 

JAMA:n meta-analyysi v.1966-2002: vitamiinit ja krooniset sairaudet


Tutkimussasetelma oli virheellinen
 

Kyseisen tutkimuksen alkuasetelmassa on pahoja puutteita. Tutkimuksessa kysyttiin isolta joukolta (38 772) amerikkalaisia naisia ainoastaan, mitä vitamiineja ja hivenaineita he ovat käyttäneet. Kuten jo edellä totesin, media ei huomioinut ollenkaan sitä, että tämän tyyppisestä (epidemiologinen) tutkimuksesta ei voi tehdä päätelmiä hoitosuositusten suhteen! Epidemiologiset tutkimukset ovat vain alustavia tutkimuksia. Jotta voidaan tehdä luotettavia johtopäätöksiä syy-seuraussuhteesta, tarvitaan kaksoissokkotutkimus. Tässä tapauksessa tutkimuksessa olisi silloin ollut ryhmä, joka syö lisäravinteita ja verrokkiryhmä, joille ei anneta lisäravinteita. Kumpikaan ryhmä ei tiedä kumpi ryhmä syö oikeita pillereitä, kumpi plaseboa. Myöskään tutkimuksen tekijät eivät tiedä kumpi ryhmä saa oikeat pillerit. Näin saadut tulokset olisivat olleet luotettavia sen suhteen, lisäävätkö vai vähentävätkö vitamiinit kuolleisuutta.


Sekoittavia tekijöitä ei huomioitu

USA:n tunnetuin funktionaalinen lääkäri Mark Hyman on maininnut muutamia syitä miksi k.o tutkimus on epäluotettava:

1) Tutkimuksessa ei huomioitu ryhmien eroa hormonikorvaushoidon suhteen. Niistä, jotka eivät syöneet vitamiinilisiä, 7% käytti hormonilääkitystä, kun taas vitamiineja syövistä peräti 13%.  Hormonilääkityksen tiedetään lisäävän mm. sydäninfarktin, aivoinfarktin ja  rintasyövän riskiä.

2) Tutkimusryhmä edusti iäkkäitä naisia ja suuri osa heistä käytti rautalisää. Kukaan ajatteleva lääkäri tai tutkija ei suosita vaihdevuosi-iän ohittaneelle naiselle rautalisiä, mikäli hänellä ei ole todettu anemiaa. Ylimääräinen rauta on pro-oksidantti (solujen hapetusstressiä lisäävä tekijä). Suurimmassa osassa monivitamiineja ei rautaa ole tai sitä on hyvin vähän.

3) Tutkimuksessa ei millään tavalla selvitetty syytä, miksi henkilöt käyttivät vitamiineja ja hivenaineita. Oliko heillä jokin sairaus tai vaiva? Siinä tapauksessa nämä taustasairaudet ovat voineet johtaa kuolemaan.

4) Tutkimuksessa ei myöskään selvitetty ihmisten käyttämien ravintolisien laatua (mm. synteettinen/ei-synteettinen, kelatoitu/ei-kelatoitu, imeytymis- ym.erot).


http://drhyman.com/why-you-should-not-stop-taking-your-vitamins-7781/


Seitsemän vuoden muistot?
 
Kuinka kysely oli tehty? Sitä ei kerrottu. Kun 22 vuoden aikana tehtiin yhteensä 3 kyselyä mummoille, kysyttiinkö tyyliin "kerro kaikki vitamiinit mitä olet syönyt viimeisen seitsemän vuoden aikana?" Vai kuinka kysymykset aseteltiin? Muistaisitko itse vastaavassa tilanteessa? Yleensä useimmat ihmiset tällaisessa tilanteessa muistavat pillereistä korkeintaan värin, tuskinpa muuta. Mitään verrokkiryhmiä, verikokeita tms. ei ollut, pelkkiä vanhusten mielipiteitä!


Dr Mark Hyman


Kuten lääkäri Mark Hyman totesi, tutkimus ei kerro, ovatko tutkittavat syöneet synteettisiä vitamiineja vai oikeita luontaistuotteita. Näissä on todella suuri ero. On käsittämätöntä, että suomalaiset "asiantuntijat" muodostavat tällaisen "tutkimuksen" luettuaan niin varmoja käsityksiä mitä julkisuudessa on esitetty. Jos esim. tutkimuksessa puhutaan E-vitamiinista, on käytännössä aina käytetty alfa-tokoferolia, joka tietyissä olosuhteissa voi toimia pro-oksidanttina (eli lisää solujen hapetustressiä eli vanhenemista). Esim. kasviöljyissä esiintyvässä E-vitamiinissa on 4:ää eri tokoferolia ja 4:ää eri tokotrienolia, joista jokainen on tarpeellinen. Ydinasia on, että kannattaa ehdottomasti käyttää sellaista E-vitamiinin muotoa, jossa on luonnollinen koostumus ja kaikki ainesosat tallella. Kukaan edes ammatinsa alkeet osaava luontaistuotemyyjä ei suosittelisi asiakkaalle synteettistä E-vitamiinia. Sen sijaan tutkimuksissa käytetään nimenomaan sitä. Ja apteekeissa myydään. Sama pätee muuten C-vitamiiniin. Ainoastaan luonnollinen (ei-synteettinen) on suositeltavaa.
 

Mainittakoon myös, että tutkimuksessa käytettiin harhaanjohtavasti termiä "ravintolisä", vaikka tutkimuksen aiheena oli pelkästään vitamiinien ja hivenaineiden aiheuttama kuolemanriskin lisääntyminen. Ravintolisiä eivät ole ainoastaan vitamiinit ja hivenaineet. Esimerkiksi probiootit (eli maitohappobakteerit), rasvahappovalmisteet, yrttivalmisteet, aminohapot, kasvisjauheet/uutteet, proteiinivalmisteet ja monet kasvisperäiset antioksidantit ovat ravintolisiä.

Sokerina pohjalla pitää mainita, että asialla oli surullisen kuuluisa Minnesotan Yliopisto, jonka tutkija Ancel Keys on yksi nykyisen eläinrasvahysterian pääarkkitehteja. Kuuluisassa "seitsemän maan tutkimuksessaan" hän jätti kylmästi pois loput 15 maata, koska niistä saadussa datassa ilmeni, että eläinrasvat eivät tosiaankaan lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, vaan esim. Meksikossa, jossa syödään runsaasti eläinrasvaa, sydänkuolleisuus oli vähäistä. Jos kaikki saatavilla oleva aineisto olisi käytetty, ei eläinrasvojen vaarallisuudesta olisi ollut minkäänlaista näyttöä. Tämä tutkimus on yksi perussyistä siihen, että meillekin syötettiin vuosikausia mm. margariineissa erittäin vaarallisia transrasvoja. 




Älkää ihmiset hyvät nielkö purematta näitä "tutkimuksia" vaan ottakaa selvää A) kuka tutkimuksen on tehnyt, B) kuka sen on rahoittanut. Tutkimukset ovat erittäin kalliita projekteja ja usein niitä rahoittavat lääkefirmat ja/tai teollisuus, joilla on paljon rahaa pelissä ja näin ollen lopputulos on niin tärkeä, että tutkijoilla paine totuuden muuntamiseen on olemassa.

Suomalaisten "ravintoasiantuntijoiden" höpinät voi jättää omaan arvoonsa, sen sijaan toimittajilta olisi aiheellista odottaa edes jonkinlaista asioihin paneutumista ennen kuin tälläistä potaskaa julkaistaan vakavasta asiasta. Naurettavuuden puolelle mentiin mm. Aamulehdessä, jossa verrattiin tutkimusta tuoreeltaan kritisoivia luontaistuotealan ammattilaisia tupakkateollisuuden lobbareihin! Nyt kun asiantuntija toisensa jälkeen on herännyt kritisoimaan kyseistä "tutkimusta" ja siitä tehtyjä virhepäätelmiä, olisi syytä nostaa uusi kohu, jossa kerrotaan kuinka asia oikeasti on.



Ps. Harvardin Yliopistokin päätti ottaa kantaa asiaan, suositus on edelleen: monivitamiinitabletti päivässä pitää lääkärin loitolla.



http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/what-should-you-eat/multivitamin/index.html


Päivitys 18.10.2012

Nyt on julkaistu tutkimus, jossa todetaan: miehillä, jotka söivät monivitamiinia, oli vähemmän syöpiä kuin lumetta syöneillä. Ero oli tilastollisesti merkittävä. Tutkittavia oli n. 14 000. Odotan mielenkiinnolla, milloin suomalainen media ottaa asian puheeksi.

http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1380451







Credits:
http://www.flickr.com/photos/twenty_questions/2153783207/

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Dr._Mark_Hyman.jpg 

http://www.flickr.com/photos/thebusybrain/2574639774/ 

6 kommenttia:

  1. Kiitos linkistä!

    NämäKIN puolet on hyvä tuoda esille. Ennen kuin kommentoin mitään, haluan/aion perehtyä itsekin linkkeihin paremmin. Esim. funktionaalisesta lääketieteestä en ollut edes kuullut aiemmin... kyse voi kylläkin olla omasta puutteellisuudestani.

    Näin uteliaisuudesta; minkä alan ihmisiä olet blogin ulkopuolella?

    Blogin idea on hyvä ja tällaista tarvitaan! Etenkin kun suuren median toimittajien ei ilmeisesti tarvitse, vähän karrikoiden, osata kovin paljoa muuta kuin kirjoittaa (joskus sitäkin taitoa epäilen) ja copypastettaa muista medioista. Oma ajatteluhan ei ole sallittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Funktionaalisesta lääketieteestä löytyy googlettamalla infoa vaikka kuinka, suomeksi parhaiten FMS:n (Funktionaalisen medisiinan seura) sivuilta.

      Taustastani en halua kertoa, teen tätä blogia anonyyminä.

      Olen itsekin sitä mieltä että tälläistä blogia tarvitaan, vuosikymmenien ajan media on saanut muokata mielipiteitä maassamme täysin kritiikittä. Onneksi tilanne on vihdoin muuttumassa parempaan suuntaan, netin mahdollistaessa myös vaihtoehtoisen tiedonvälityksen.

      Poista
    2. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
      AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / WhatsApp: +2349057261346

      Poista
  2. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / WhatsApp: +2349057261346

    VastaaPoista
  3. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista
  4. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista