tiistai 7. helmikuuta 2012

Glukoosi-fruktoosisiirappi –Paholaisen sokeri on rantautunut meillekin

Tämän makeutusaineen käyttö on meillä Suomessakin lisääntynyt todella paljon viime vuosina. Kuitenkin erittäin vähän on tuotu esille niitä terveyshaittoja, joita sen on todettu aiheuttavan. Ihmetellään kyllä, kun diabeetikkojen määrä meilläkin kasvaa kasvamistaan ja toitotetaan, että ihmisten pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Mutta jospa syytä tämän kansansairauden lisääntymiseen voidaan etsiä myös glukoosi-fruktoosisiirapin käytön lisääntymisestä!


Tätä ”Paholaisen sokeriksi” nimittämääni makeutusainetta löytyy mm. makeisista, kekseistä, valmisleivonnaisista, jäätelöistä, hilloista, marmeladeista, kastikkeista, ketsupista, sinapista, ateriankorvike- ja proteiinipatukoista, juomista ja leivistä. Lisäksi sitä voi olla tuotteessa ”piilotettuna” muun ainesosan sisällä (esim. mehutiiviste tai hillo). Sillä on myös muita nimiä: isoglukoosi, maissisiirappi, fruktoosimaissisiirappi ja englanniksi high-fructose corn cyrup = HFCS.

Mistä se tehdään

Se on nestemäistä sokeria, joka on valmistettu viljasta, yleensä maissista tai vehnästä pilkkomalla sen sisältämää tärkkelystä. Se on hinnaltaan halvempaa ja nestemäisenä sitä on helpompi kuljettaa kuin ns. tavallista pöytäsokeria (sakkaroosi). Teollisessa tuotannossa se on myös helpompi sekoittaa muihin raaka-aineisiin. Se tekee elintarvikkeiden koostumuksen miellyttävämmäksi ja esim. jäätelön paksummaksi.  

Euroopan unionissa sille on asetettu tuotantokiintiö, joka esimerkiksi vuonna 2005-2006 oli noin 300 000 tonnia. Se on maissi- ja vehnäteollisuuden halpa sivutuote.

Glukoosi-fruktoosisiirappi eroaa pelkkää glukoosia sisältävästä tavallisesta sokerista niin, että siinä on  45 % glukoosia ja 55% fruktoosia ja niiden välillä ei ole mitään kemiallista sidosta. Siten se  imeytyy verenkiertoon välittömästi ilman ruuansulatuksen vaikutusta. Äkkiseltään tietysti tulee mieleen, että ”fruktoosi  -sehän on terveydelle hyvä, sitähän on hedelmissäkin”. Hedelmissä fruktoosi on kuitenkin erilaista. Kun tässä tekstissä puhutaan fruktoosista, tarkoitetaan eristettyä, teollista fruktoosia. Hedelmillä ei ole koskaan todettu fruktoosiin liittyviä haittavaikutuksia. Niissä se on kiinnittyneenä monimutkaisissa biologisissa rakenteissa, joissa on myös antioksidantteina toimivia flavonoideja, muita fenolisia yhdisteitä sekä vitamiineja ja hivenaineita. Tämä biologinen rakenne käy myös läpi ruuansulatuksen (eli ei imeydy suoraan verenkiertoon) toisin kuin fruktoosi tai glukoosi-fruktoosisiirappi.

Et ehkä tiennyt, että fruktoosi (ja sitä kautta myös glukoosi-fruktoosisiirappi) on todellisuudessa myrkkyä maksalle. Se saa maksan tuottamaan rasvoja (mm. triglyseridejä ja kolesterolia) ja aiheuttaa niin maksan kuin sisäelintenkin rasvoittumista paljon voimakkaammin kuin tavallinen sokeri. Lisäksi runsas fruktoosimäärä aiheuttaa ns. vuotavaa suolta, jossa suolen pintasolujen väliin tulee mikroskooppisia reikiä. Tämän myötä osittain sulaneen ruuan partikkelit, bakteerimyrkyt tai muut ravinnon haitalliset aineet pääsevät suoraan verenkiertoon aiheuttaen monenlaisia terveysongelmia. 


Glukoosi-fruktoosisiirappi sisältää mm. elohopeaa

USA:ssa glukoosi-fruktoosisiirapin on todettu sisältävän mm. elohopeaa. Epäillään, että se tulee tuotteeseen kloori-alkalikäsittelyn myötä. FDA (USA:n elintarvikeviranomainen) ei tutki eikä seuraa näitä glukoosi-fruktoosisiirapin jäämiä. Tuskinpa meillä elintarvikkeiden glukoosi-fruktoosisiirappi on yhtään sen puhtaampaa. Sen tuotantoprosessi on lisäksi tarkasti varjeltu salaisuus. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea tämä aine todellisuudessa pitää sisällään. Kun sitä on analysoitu kemiallisesti, on löydetty ainesosia, joita ei kyetä tunnistamaan. Kuinka innokas olet syömään ainetta, jonka todellisen sisällön tietää vain sen tuottaja?
Glukoosi-fruktoosisiirapin on todettu aiheuttavan mm. sydän- ja verisuonitauteja, lihavuutta, metabolista oireyhtymää, 2 tyypin diabetesta, verenpaineen nousua, maksan rasvoittumista ja sitä kautta maksakirroosia. Se lisää elimistön tulehdusvälittäjäaineiden pitoisuuksia ja koska nämä kaikki prosessit ovat olennaisia myös syövän ja dementian kehittymisessä, mitä todennäköisemmin se aiheuttaa myös näitä.

Mm. eräässä tutkimuksessa, jossa nuorten aikuisten energiansaannista 25% tuli glukoosi-fruktoosisiirapilla makeutetuista juomista, heidän sydän- ja verisuonitautien riskitekijänsä nousivat merkittävästi jo kahdessa viikossa. Tavallisella pöytäsokerilla (sakkaroosi) makeutettujen juomien vaikutus oli paljon vähäisempi, vaikkei sokerikaan ole mikään varsinainen terveystuote.

Glukoosi-fruktoosisiirappi aiheuttaa riippuvuutta

Glukoosi-fruktoosisiirappi näyttää aiheuttavan myös riippuvuutta. Rottakokeissa on todettu, että rotat valitsevat mieluummin glukoosi-fruktoosisiirapilla kuin muilla sokereilla maustetun sokeriliuoksen. Itse huomasin saman syödessäni ensimmäistä kertaa vuosiin jäätelöä. Se maistui aivan mielettömän hyvältä. Ällistyneenä havaitsin ”himoitsevani” lisää jäätelöä niin, että söin melkein koko paketin ja seuraavana päivänä oli jopa vähän ärtynyt ja huono olo, kunnes sain jäätelöä. Ilmiö sai minut lukemaan tuoteselosteen tarkemmin ja ottamaan selvää kyseisestä makeuttamismenetelmästä.

Ruokailun aiheuttamat hormonivasteet, mm. leptiinin ja insuliinin eritys tuovat luontaisen kylläisyyden tunteen ja näin ilmoittavat, että on aika lopettaa syöminen. Glukoosi-fruktoosisiirappi häiritsee elimistön kylläisyysmekanismeja vähentäen aterian aiheuttamaa kylläisyyshormoni leptiinin sekä insuliinin tuotantoa. Elintarviketeollisuus on luonnollisesti enemmän kuin innostunut tällaisesta tuotteesta! Aine kun lisää elintarvikkeiden käyttömääriä. Ei ihme, että minulle tuli siihen jäätelöön suorastaan himo.
Nyt on jopa joku älypää innostunut lisäämään glukoosi-fruktoosisiirappia tupakkaan! Tutkimus on tehty otsikolla ”glukoosi-fruktoosisiirapin turvallisuus tupakan ainesosana”. Eiköhän tässä ole vielä yksi oivallinen tapa lisätä nikotiiniriippuvuutta. Jos siis ei pelkkä nikotiini riitä, niin laitetaan sinne vielä glukoosi-fruktoosisiirappia lisäämään addiktiota!

Inverttisokerissa samat haitat

Inverttisokerissa, jota meillä myös käytetään paljon makeutukseen, glukoosin ja fruktoosin suhde ja 50 ja 50%. Samat fruktoosista johtuvat aiemmin kerrotut terveyshaitat koskevat tätäkin ainetta.
USA:ssa tämä asia on ollut paljon kauemmin pinnalla kuin meillä ja siellä maissiteollisuus käykin jo kiivasta propagandasotaa tämä aineen terveyshaitoista kertovia tutkijoita ja ravitsemusasiantuntijoita vastaan. Olisi tärkeää, että meillä kansalaiset, ravitsemusgurut ja erityisesti media aktivoituisivat asiassa jo ennen kuin teollisuus aloittaa todennäköisen massiivisen kampanjansa glukoosi-fruktoosisiirapin puolesta.

VIITTEET

Maailman tunnetuin funktionaalinen lääkäri Mark Hyman kirjoittaa täällä aiheesta:

Eräs viite aineen lihavuutta aiheuttavasta vaikutuksesta (näitä on runsaasti lisää):

Rottatutkimus: BMI kasvaa ja kehon rasvamäärä ja veren triglyseridien (eli haitallisten rasvahappojen) määrä nousee:

Nostaa verenpainetta ja aiheuttaa metabolista oireyhtymää niin eläimillä kuin ihmisillä riippumatta nautitusta ruuan kalorimäärästä. Tässä artikkelissa epäillään, että se voi myös tätä kautta aiheuttaa munuaissairauksia. Kirjoittajien mielestä liiallista fruktoosia tulisi pitää ympäristömyrkkynä, jolla on merkittäviä terveyshaittoja. 

Tutkimus, jossa nuorten aikuisten energiansaannista 25% tuli glukoosi-fruktoosi siirapilla makeutetuista juomista, jo 2 viikon kuluttua heidän sydän- ja verisuonitautien riskitekijänsä nousivat merkittävästi  (yhtä paljon kuin fruktoosilla makeutettujen juomien vaikutuksesta), mutta selvästi enemmän kuin mitä kävi tavallisella pöytäsokerilla (sakkaroosi) makeutettujen juomien ansiosta. 


Hiirille tehdyssä tutkimuksessa, jossa verrattiin transrasvojen ja glukoosi-fruktoosisiirapin haitallisia vaikutuksia, tuli esille, että jo muutamassa viikossa jälkimmäinen lisäsi hiirten nauttiman ruuan määrää (siis häiritsi kylläisyyden tuntemusta), aiheutti lihavuutta ja heikensi insuliiniherkkyyttä (joka aiheuttaa 2 tyypin diabetesta): http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18772365

Rotat valitsevat mieluummin glukoosi-fruktoosisiirapin kuin sokerin: 

Glukoosi-fruktoosisiirapin turvallisuus tupakan ainesosana: 
http://www.flickr.com/photos/sanctumsolitude/2396881443/

http://www.flickr.com/photos/73416633@N00/907841318/ 


25 kommenttia:

  1. "Glukoosi-fruktoosisiirappi eroaa pelkkää glukoosia sisältävästä tavallisesta sokerista" - Paitsi että tavallisessa sokerissa (sakkaroosi) on fruktoosimolekyyli kiinnittyneenä glukoosimolekyyliin.

    VastaaPoista
  2. En oikein ymmärrä mitä pyrit kommentillasi kertomaan, alla kuitenkin lainaamasi lause kokonaisena.

    "Glukoosi-fruktoosisiirappi eroaa pelkkää glukoosia sisältävästä tavallisesta sokerista niin, että siinä on 45 % glukoosia ja 55% fruktoosia ja niiden välillä ei ole mitään kemiallista sidosta. Siten se imeytyy verenkiertoon välittömästi ilman ruuansulatuksen vaikutusta."

    Selvennän vielä lisää: Glukoosi-fruktoosisiirapissa glukoosi ja fruktoosi ovat erillisinä, sakkaroosissa toisiinsa kiinnittyneinä. Eli kyseessä ei ole sama aine.

    VastaaPoista
  3. katsoin syömäni karkkipussin ainesosia; löytyi glukoosisiirappi. Onko sama aine, vain nimitys eri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on eri aine. Sekään ei ole mikään terveystuote mutta ei kuitenkaan ilmeisesti niin paha kuin glukoosi-fruktoosisiirappi.

      Poista
  4. Vaikutuksiltaan täysin tavan pöytäsokeriin verrattava. Hyvin vähän eroaa siitä. Tavallinen sokeri on siis ihan yhtä "paha". :)

    VastaaPoista
  5. Fruktoosi on epäterveellistä, mutta tehdäänpä muutama tarkennus.

    Fruktoosi imeytyy hitaammin kuin glukoosi, oli lähde mikä tahansa. Toisin kuin linkissäsi väitetään fruktoosin imeytyminen ei vaadi energiaa (ATP) ja ei ole siis aktiivista, vaan tapahtuu diffuusion avustamana.

    Fruktoosin valmistus ei voi olla suuri salaisuus. Varsinainen glukoosin muuntaminen fruktoosiksi tehdään glukoosi-isomeraasi-entsyymillä, joka sattuu olemaan maailman tutkituin entsyymi. Kemiallisesti tehty muunto aiheuttaa lopputuotteeseen ylimääräisiä makuja, joten sitä ei käytetä. Googlella löytyy aiheesta roppakaupalla tietoa: "The production of HFCS from starch comprises three major processes: (i) liquefaction of starch by a-amylase, (ii) saccharification of starch by the combined action of amyloglucosidase and a debranching enzyme, and (iii) isomerization of glucose by GI." http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC239444/pdf/600280.pdf

    Vuotava-suoli-oireyhtymä on vaihtoehtoväen termi, eikä koululääketiede sitä tunne. Vuotava suoli on toki todellisuutta esim. hoitamattoman keliakian yheydessä, mutta ei johdu fruktoosista vaan gluteiinista. Tämä hoituu gluteiini-rajoituksella. Vuotava suoli voi olla myös monien esim. tulehduksellisten suolistosairauksien tai allergioiden oire. Kun perusairaus hoidetaan, korjaantuu myös vuotava suoli. Fruktoosirajoitusta ei tarvita.

    Tupakkaa ei kannata polttaa, totta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Fruktoosi imeytyy hitaammin kuin glukoosi, oli lähde mikä tahansa. Toisin kuin linkissäsi väitetään fruktoosin imeytyminen ei vaadi energiaa (ATP) ja ei ole siis aktiivista, vaan tapahtuu diffuusion avustamana."

      Jutussa ei ole kyse siitä vaatiiko fruktoosin imeytyminen energiaa vai ei.

      "Fruktoosin valmistus ei voi olla suuri salaisuus."

      Sekoitat fruktoosin ja glugoosi-fruktoosisiirapin. Ne ovat eri aine.

      Mitä vuotavaan suoleen tulee, voisit hieman tarkentaa mielipidettäsi siitä, onko kyseistä tilaa olemassa vai ei. Henkilöä, jolla on vuotava suoli, ei kiinnostane, onko kyseessä oire/tila vai sairaus/ICDkoodi. Hän vain haluaa parantua.

      Poista
    2. Kirjoitusvirhe, piti kirjoittaa glukoosi-fruktoosisiirappi, yhdellä g:llä :)

      Poista
    3. Pointti oli se, että fruktoosilla ei ole aktiivista kuljetusjärjestelmää se EI imeydy kovinkaan tehokkaasti. Sen sijaan HFCS:n glukoosi imeytyy nopeasti, mutta tuskin siinäkään suurta eroa on sokerin glukoosi-osaan verratuna. Ja fruktoosihan se pahis oli, vai mitä?

      Tarkoitin fruktoosin valmistuksella HFCS:n fruktoosi osaa (kuten lainaamassani tekstissä sanotaan), sillä eihän se synny pelkästään glukoosia sisältävää tärkkelystä pilkkomalla. Pelkkä fruktoosikin valmistetaan muuten tärkkelyksestä, koska se on halvempaa kuin sokeri.

      Valitettavasti nämä eivät ole mielipideasioita. Vuotava suoli ei ole sairaus, siksi sen (oireen) hoitaminen ei ole ratkaisu. Tietysti liika fruktoosia kannattaa silti välttää, juuri mainitsemistasi rasva-aineenvaihdunta syistä.

      Poista
    4. "Vuotava suoli ei ole sairaus, siksi sen (oireen) hoitaminen ei ole ratkaisu."

      Kuulostaa siltä etten ole tehnyt kliinistä työtä vielä kovin kauaa tai kenties olet vielä kandi.

      terveisin yleislääkäri

      Poista
    5. Korjaan: ettet

      Poista
    6. Kumma juttu, pubmed antaa vain alle sata osumaa termille "leaky gut", kun esimerkiksi termille "healing touch" löytyy yli 10000 osumaa. Tarvitseeko mainita, että leaky gut esiintyy yleensä lainausmerkeissä? Mutta, laita toki linkkiä vaikkapa Terveyskirjastoon tai Käypähoitoon, koska en ole lääkäri enkä välttämättä löydä oikean tiedon lähteelle.

      terveisin tietätämätön

      Poista
  6. "Itse huomasin saman syödessäni ensimmäistä kertaa vuosiin jäätelöä. Se maistui aivan mielettömän hyvältä. Ällistyneenä havaitsin ”himoitsevani” lisää jäätelöä niin, että söin melkein koko paketin ja seuraavana päivänä oli jopa vähän ärtynyt ja huono olo, kunnes sain jäätelöä."

    Jäit koukkuun ensimmäisten lusikallisten jälkeen ja tunsit vahvoja vieroitusoireita jo seuraavana päivänä? Ja näille ilmiöille ei ole *mitään* muuta mahdollista selitystä kuin jäätelön sisältämä fruktoosi. Niinpä niin. Olisi muuten hyvää laidunmaata myynnissä kuun pinnalta. Montako neliökilsaa laitetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdit sanat LOL ja foliohattu, mutta onneksi huomasin korjata asian.

      Kyse ei muuten (jäätelön yhteydessä) ollut fruktoosista vaan glukoosi-fruktoosisiirapista, mikä olisi kyllä selvinnyt jos olisit jaksanut lukea jutun kokonaan.

      Poista
  7. Mielestäni asiallinen teksti ja viitteetkin hyvin esillä, mutta totta on se ettei ainoastaan tähän siirappiin tule kiinittää huomiota vaan yleisesti sokerihekut ovat pahoja kaikenkaikkiaan. Puhuttiin tuosta fruktoosin imeytymisestä niin tekstissähän sanotaan, että teollinen fruktoosi imeytyy nopeasti ja luonnollinen hedelmissä oleva eri tavalla, koska siihen on kiinnittynyt muitakin aineita. Glukoosi-fruktoosisiirappi ilmeisesti valmistetaan tuosta glukoosisiirapista ellen ole väärin ymmärtänyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästähän on myös päinvastaisiakin tutkimuksia, jotka sanovat ettei glukoosi-fruktoosisiirappi vaikuta ylipainoon sen kummemmin kuin muukaan sokeri. Mutta kumpiko koulukunta on totta?

      Poista
    2. Olet oikeassa, että ei gluk.frukt.siirappi ole suinkaan ainoa terveyteen vaikuttava asia, on liikunta, rasvat, proteiinit, sokeri, ruuan määrä, stressi, sosioekonominen status ym.ym... Mutta artikkelin aihe nyt vaan oli tämä kyseinen aine.

      On täysin varma, että esim. elintarviketeollisuudella on todellakin intressinsä tavoitella tutkimustuloksia, joissa k.o. aineella ei todeta terveyshaittoja. Yleisö sitten päättää ketä ja mitä tutkimuksia uskoo.

      Poista
  8. Mistä tehdään...valmistettu viljasta, yleensä maissista..Usa..GMO..maissi..soija..vilja..Monsato..riippuvuus..ainesosia joita ei ole kyetty tunnistamaan..Monsato..coca-cola..bisnes..ahneus..FDA ei ole kiinnostunut tutkimaan..Monsaton yhteydet George W Bushiin..

    Eikö nadouessiouxit todenneet jo aikona sitten että ”valkoinen mies kuolee nälkään täyden ruokalautasen eteen”. Kohta on sen aika?

    VastaaPoista
  9. Glukoosi-fruktoosisiirappi monesti syynä päänsärkyihin ja kummallisiin migreeneihin ...

    VastaaPoista
  10. Huom! -Lukekaa tuoteseloste ja lopettakaa tuotteiden ostaminen! Siirtykää ostamaan tuotteita vain kaupasta, jossa tuotteet ei sisällä ko. aineita (kuten: aspartaamia, asesulfaamia ja glukoosi-fruktoosisiirappia. ) Kiitos asiantuntijoille ilmoituksesta!
    -Kannattaa huolehtia omasta ja muidenkin terveydestä. Ahneudella on
    p-loppu. Rehellisyys maan perii!

    VastaaPoista
  11. Kyllä se niin on, että oli sairaus tai oire tai mikä vaan, niin nivel- ja lihaskivut sekä päänsäryt - ainakin minulla - yltyvät nimenomaan tuon mokoman gf-siirapin ja kaikenlaisen maissin takia, gluteenin lisäksi. Välttämis-altistustestein löydetty tasapaino on suuri helpotus. Sitä kun kuvitteli vanhuusoireita potevansa... Hulluksi olisin pian tullut.

    VastaaPoista
  12. Gluteiinilla tarkoittanet vissiin gluteenia???

    VastaaPoista
  13. Kiitokset artikkelistasi. Yritin googlailla glukoosin rakennekaavaa, kun luin väitteen että siinä on paljon aivoihin vaikuttavia funktionaalisiaryhmiä, mutta löysinkin tämän. Täytynee jatkaa etsintää, jotta saa asian joskus pois mielestä. :) Mielenkiintoinen tutkielma gf-sokerista. T. Noora

    VastaaPoista
  14. Käsityskykyni ja ymmärrykseni pohjalta uskallan väittää että mikä tahansa sokeroitu juoma huijaa kehon kylläisyys mekamismeja,mihin kuuluu mm. pureskeleminen. Energian saaminen juomalla ei ole luonnollista kuin imeväisille

    VastaaPoista
  15. Fruktoosi-glukoosisiirapissa fruktoosi on vapaana monosakkaridimuotona, kun esim. sakkaroosissa se on sidottuna disakkaridina. Vapaa fruktoosi häiritsee verensokerin säätelyä pahemmin kuin sidottu fruktoosi.
    Esim. hedelmissä näin ei ole ja niitä voi syödä huoletta, mutta fruktoosi-glukoosisiirappi aiheuttaa ongelmia.
    Hyvä kysymys alkaa olemaan, että mitä marketista voi nykyään ostaa ja syödä? Itse ostan enää pelkästään puhtaita raaka-aineita, en mitään muuta.

    VastaaPoista