maanantai 26. joulukuuta 2011

Jytkyn todelliset syyt

Kun nk. suvaitsevainen "älymystö" alkaa pikkuhiljaa toipua Jytkyn aiheuttamasta shokista, on tullut jälkipyykin aika. Nyt on alettu etsiä syitä perussuomalaisten ennätysmäiseen nousukiitoon Suomen politiikassa. Mediassa on esitetty syiksi mm. sitä, että media olisi suosinut persuja ennen vaaleja. Jos suosimisella tarkoitetaan mustamaalaamista, vähättelyä ja henkilöön menevää suoranaista valehtelua niin jonkinasteista suosimista on tapahtunut, se on pakko myöntää.
    
Persujen äänestämiseen on kuitenkin olemassa myös rationaalisia ja loogisia syitä. 

Kolme tärkeintä syytä: Kok, Sdp ja Kepu

Näiden puolueiden ylimielinen kansan halveksunta vuosikymmenestä toiseen alkaa vihdoin nyppiä tosissaan osaa väestöstä. Lisäksi moni on oivaltanut, että persujen ei itse asiassa edes tarvitse olla hallituksessa, koska persut pystyvät pelkällä olemassaolollaan ohjaamaan politiikkaa haluamaansa suuntaan, kun muut puolueet pelkäävät äänestäjien menetystä persuille.

Tähän moni sanoo että "kiva huudella oppositiosta". Se ei ole oikeastaan pointti, esim. demari- kansanedustaja on ennen kaikkea huolissaan omasta työpaikastaan. Isotkin nimet voivat pudota kuten edelliset vaalit näyttivät. Vihdoin poliitikkojen on mietittävä, miten äänestäjät reagoivat, jos teen niin tai näin. Ennen sillä ei ollut merkitystä, koska kaikkien isojen puolueiden politiikka oli samanlaista.  Ensi kertaa vuosikymmeniin nk. vanhoille puolueille on olemassa uskottava vaihtoehto.

Moni joka on esim. EU:ta tai mamuinvaasiota vastaan, käsittää, että muiden puolueiden on ainakin jossain määrin pakko tiukentaa kantojaan persujen takia, muuten puolueella voi olla edessä Kepun kohtalo. Näinhän on käynyt esim. Tanskassa ja Hollannissa, jossa "äärioikeisto" (kuten poliittiset vastustajat heitä nimittävät) ohjaa politiikkaa järkevämpään suuntaan, vaikkei hallituksessa olekaan.


EU:lle tarvitaan vastavoima

 

Kun EU dominoi tavallisen ihmisen elämää jo lukemattomin tavoin, on erittäin terve merkki, että sille on syntymässä vastavoima Euroopan laajuisesti. Suomessa tämä inho EU:ta kohtaan kanavoitui tällä kertaa perussuomalaisiin. Oman arvioni mukaan se olisi yhtä hyvin voinut kanavoitua myös Vasemmistoliittoon, jos heillä ei olisi politiikassaan aivan liikaa idealistisia hömppähaaveita ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikasta.  Esim. itse en usko ilmaston lämpenemiseen varauksetta. Tieteellisiä todisteita tukemaan näkemystäni on kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Ilmasto kyllä lämpenee ja taas viilenee kausittain, mikä sen sitten aiheuttaa, onkin jo toinen juttu.  



Jos yksi ainoa kiinalainen hiilivoimala tuottaa enemmän päästöjä kuin koko Suomi yhteensä, saa vähän perspektiiviä siitä, onko mitään järkeä verottaa kansaa ja teollisuutta tolkuttomasti. Etenkin, kun seurauksena on teollisuuden (eli työpaikkojen) siirtyminen niihin maihin, missä saa saastuttaa vapaasti.
Valtion eli veronmaksajien rahojen järjettömässä tuhlaamisessa saavutettiin muuten taas uusi etappi Durbanin ilmastokokouksessa. 

  
Durbanin katastrofi

Ympäristöministeri Niinistö (vihr.) ei edes yrittänyt valvoa Suomen kansallisia etuja. Suomen metsät kasvavat vuosittain yli 100 miljoonaa kuutiota, josta käytetään vain runsaat 70 miljoonaa kuutiota. Suomen metsien lisäkasvu on näin joka vuosi vähintään 30 miljoonaa kuutiota. Kasvava metsä sitoo hiilidioksidia eli toimii hiilinieluna. Durbanin kokouksen päätöksessä tätä vuosittaista lisäkasvua ei kuitenkaan oteta käytännössä lainkaan huomioon laskettaessa Suomen vastuuta päästöistä. Se merkitsee tulevina vuosina Suomelle satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia. Euroopan osuus koko maailman päästöistä on 14 %, silti Euroopan veronmaksajat maksavat tolkutonta hintaa energiasta, vaikka esim. Suomen kokoisen maan päästöillä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta.



Moni äänestää persuja siksi, että aidosti uskoo aatteeseen. Paljon on myös niitä, jotka ajattelevat kokonaisuutta: EU- myönteisille hömppäidealisteille on vain pakko saada aikaan riittävän iso vastavoima, muuten menee loppukin itsemääräämisvalta, mistä ei taatusti seuraa mitään hyvää. Ja veronmaksajilta kerta kaikkiaan loppuvat rahat.


Muita yksittäisiä syitä
 
- Eduskunta säätää sananvapautta rajoittavia lakeja. Poliitikot saavat tuomioita mielipiteistään tai todennettavissa olevien faktojen esittämisestä. Samaan aikaan punavihreä media ja poliitikot kiihottavat kansanryhmää vastaan tavalla,  jollaista on nähty viimeksi 1930- luvulla Saksassa.

- Asumisen hinta on noussut pilviin. Eduskunta säätää lakeja, joissa jokainen asunto pitää varustaa valtavilla invavessoilla. Kaavoitus on hidasta, kun kaikki valittavat ja virkamiehet hidastelevat. Kaupungit nostavat nostamistaan tonttivuokria. Maata olisi vaikka muille jakaa, mutta asuntoja ei voi rakentaa, kun kaupungit pihtaavat tonttimaata. Asunnoista joudutaan säädösten takia tekemään niin tiiviitä, että ne homehtuvat jo uusina, kun ilmanvaihto ei toimi kunnolla.

- Eduskunta sääti täysin järjettömän paskalain, joka pakotti omakotitaloasujat investoimaan tolkuttoman hintaisiin puhdistamoihin, jotka eivät edes toimineet. Laitteiden vaikutus ravinnepäästöihin on täysin mitätön ja marginaalinen, vaikka toimisivatkin.



- Suomi oli vuonna 2009 suhteessa kansantuloon EU:n suurin nettomaksaja, 750 MILJOONAA EUROA MAKSETTIIN ENEMMÄN EUROOPAN UNIONILLE KUIN SIELTÄ SAATIIN TAKAISIN. Suomi maksaa kaikista jäsenvaltioista eniten kansallista maataloustukea omasta pussista, 1,2 mrd euroa, kun seuraavaksi suurin maksaja on Italia (0,8 mrd euroa) ja sen väkiluku on yli 10 x suurempi kuin Suomen väkiluku.


Jokaisella maanosalla on omat katastrofinsa...


- Lisäksi Suomi maksaa jäsenmaksua myös viiden muun maan (Englanti, Saksa, Itävalta, Hollanti ja Ruotsi) puolesta. Vieläkö ihmettelette ,että mihinkään ei ole enää varaa? Ei kai ole kun rahat valuvat EU:lle. Mutta tärkeintä on, että ollaan "vastuullisia" ja "EU:n ytimessä". Miksei muuten media kirjoittaessaan EU:n autuudesta mainitse ikinä näitä faktoja?

- Rakennusalan on vallannut harmaa talous. Virolaiset käyvät noukkimassa rusinat pullasta, ja suomalaiset rakennusmiehet joutuvat kortistoon. Suomeen ei makseta veroja ja palkkarahoista valtaosa kulutetaan muualla.

- Ainakin pääkaupunkiseudulla on bussikuskeina kohta pelkkiä maahanmuuttajia. Suomalaiset kuskit syrjäytetään kylmästi, sitten suvaitsevaisto selittää silmät kirkkaina, että ilman mamuja liikenne pysähtyisi! Kumma, että muualla maassa se toimii ihan hyvin suomalaisvoimin?


- Raiskauksesta saa lyhyemmän rangaistuksen kuin siitä, että joku kylähullu räyhää netissä. Toinen hakkaa tuntemattoman vastaantulijan sairaalakuntoon ilman syytä ja saa ehdollisen rangaistuksen pahoinpitelystä.

- Vankiloissa on kohta puolet ulkomaalaisia. Maksaa 200e/pv/hlö, sinä maksat!


- Olli Rehn ajaa tosissaan EU:n laajentumista. Seuraavana vuorossa on mahdollisesti Turkki, jossa 70 miljoonaa muslimia odottaa kieli pitkällä mahdollisuutta päästä vapaasti liikkumaan EU:ssa.  Se ei haittaa, että esim. Englannissa ja Saksassa on jo julkisesti todettu, että monikulttuurisuus on näissä maissa täysin epäonnistunut.

- Kansanedustajat tuntuvat halveksivan suomalaisia ja kaikkea suomalaisuutta, jota pitää "rikastaa". Isänmaallisuus on noloa impivaaralaisuutta jota pitää hävetä. Ainoastaan porsaankyljyksellä hiuksensa kampaava ”persujuntti” voi enää olla isänmaallinen, muut ovat ”eurooppalaisia” (lue: EU:n lypsylehmiä).



- Suomalaiset ovat ahkeraa ja melko rehellistä kansaa, jotka asuivat ennen mamutuksen aloittamista suhteellisen turvallisessa maassa. Puhumme maailman vanhimpiin kuuluvaa kieltä, jota ei puhuta missään muualla. Sitä on syytä suojella!

- Vanhojen  puolueiden poliitikot esittävät täysin vakavissaan, että Suomeen tarvitaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa! Luvut ovat täysin sekopäisiä.
 
- Suomalainen teollisuus siirtyy kiihtyvällä vauhdilla ulkomaille. On looginen mahdottomuus, että yhä pienenevä työssäkäyvien joukko voi elättää yhä kasvavan joukon työttömiä. Globaali talouden kasvu saattaa pitää meitä vielä leivässä jonkin aikaa, mutta rajaton kasvu loputtomiin on ekologisesti ja laskennallisesti mahdotonta, kuten on viime aikoina todettu.

Lyhyt yhteenveto vanhoista puolueista:

- KOK: Halpatyövoimaa kalliiden suomalaisduunareiden tilalle. Lisää rahaa rikkaille. Velkaa lapsille.
- VAS: Duunarista ei niin väliä. Pääasia että saadaan rajat auki kaikille. Energia tulee töpselistä.
- SOSDEM: Tempoilevaa sössimistä, josta ei ota selvää edes Pekkarinen. Suomen oikeistolaisin puolue, joka esittää vaivaantuneesti olevansa vasemmistoa.
- VIHR: Pähkähulluja poliitikkoja, vielä hullumpia hankkeita, jotka ovat yhteiskunnalle vaarallisia.
- KESK: Vaalirahasotkuja. Haluavat bioenergiaa, jotta kavereidensa risut menevät kaupaksi. Päivässä pitäisi polttaa 8700 junavaunullista puuta, jotta kaikki energia tulisi sieltä. Auringonlaskun puolue.
- RKP: Epäpäteviä ministereitä ja käsittämättömiä lausuntoja asiasta kuin asiasta. Kelaperäinen maahanmuutto pelastaa Suomen talouden suosta.
 

En itsekään ole aivan kaikesta samaa mieltä perussuomalaisten kanssa. Erityisesti kansanedustaja Juha Eerolan huumori on mielestäni ajoittain varsin outoa. Silti, kun vaihtoehdot ovat tälläisiä, ei ole mielestäni mikään ihme, että persuja äänestettiin niin sankoin joukoin. Oudompaa on oikeastaan, ettei jytky ollut vielä isompi.


Päivitys 07.05.2012: Löysin jo v. 2011 kirjoitetun mutta edelleen hauskan, aiheeseen liittyvän  blogitekstin :

http://hampaankolosta.blogspot.com/2011/04/kiitospuhe-jonka-timo-soini-olisi.html



http://www.flickr.com/photos/iancarroll/4347945245/

http://www.flickr.com/photos/danmoyle/5634567317/

http://www.flickr.com/photos/chrisada/169431057/













7 kommenttia:

  1. Tää on kyllä niin täyttä asiaa! Että, pitäis jokaisen Suomalaisen lukea ihan yleissivistyksenä... Hyvä että joku kritioisoi mediaa ym.. asiallisesti ja faktoihin nojaten! Oon lukenu näitä aikaisempiakin,mut tää oli loistava ja loistava ajankohta, kun on nää ns. henkilö-presidentin vaalit, jotka on pahimmat kansan viha vaalit mitä mä tiedän/muistan? Puolue vaaleikshan nämä on menneet... prkl! Ja kukas siä keikkuu galluppien kärkenä... No, yllättäen porvari kokoomuksesta?! Ei nyt hirveen yllättävää! Mutta, jatka hyviä kirjoituksia! Aion lukea jatkossakin! Ja tiedän että niin tekee moni muukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
      AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / WhatsApp: +2349057261346

      Poista
  2. asioita kannattaa katsella aina pohtien ja miettien, joten varmaan sinunkin tekstiäsi... sääli, että kansaa vejätetään milloin milläkin aatteella ja vasta-aatteella, loppujen lopuksi kumpikin on pääsääntöisesti väärässä, sääli!

    VastaaPoista
  3. Aika mielen kiintoista luoetavaa,kiitos Jos asuisin suomessa niin varmasti olisin Persujen kannataja ole jopa taalta saaka huomanut tuon vahatelun ,kun on kyseessa persut,,Noiista maahan muutajista no meille tulee heita satoja viikottain ja niita sieoitetaan tonne saariin ,en tieda onko se hyvaksi tai pahaksi ,no meneja tieda,, ja tosta ilmaston lampemisesta olen aivan samaa mielta ,,maapallo on lammenyt ja jahtynyt vuosi tuhansien aikana monesti ,no mulla olisi vaikka kuinka paljon sanotavaa ,noista asioista mita taman plogin kirjoitaja ,,kirjoit ,,terveisin vain taalta auseista,,, kirjoitaja kertoo

    VastaaPoista
  4. Tää on kohta kaksi vuotta vanha teksti, mutta edelleen ajankohtainen.
    #vaalejaodotellessa

    VastaaPoista
  5. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / WhatsApp: +2349057261346

    VastaaPoista
  6. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista