lauantai 21. tammikuuta 2012

Finanssikriisi pähkinänkuoressa

Vaikka punavihreiden miehittämä media yrittää epätoivoisesti edelleen muokata mielipiteitä EU-myönteisiksi, jokainen täysjärkinen tajuaa, että loputtomassa rahan lapioinnissa Kreikkaan ja muihin kriisimaihin ei ole mitään järkeä. On laskettu, että jos Suomella olisi suhteessa vastaava velkataakka kuin Kreikalla oli ennen kuin heidän velkojaan alettiin "järjestellä", se tarkoittaisi 270 miljardin euron velkaa, josta pelkkiä korkoja maksettaisiin 15 miljardia euroa vuodessa. Talousmiesten laskujen mukaan Suomen olisi täysin mahdotonta selviytyä tällaisista summista leikkaamalla ja veroja korottamalla, vaikka Suomen talous on huippukunnossa Kreikkaan verrattuna. Kreikka ei selviä veloistaan ikinä, se on ollut jo pitkään varmaa. Ja Kreikka on pikkuruinen ongelma verrattuna esim. Italiaan, joka on Euroopan kolmanneksi suurin talous. Italialla on velkaa n. 2000 miljardia euroa, mikä on jo aivan käsittämätön summa.


Herää kysymys, miksi tuhoon tuomittua operaatiota siis jatketaan, vaikka se  tulee Euroopan veronmaksajille ennennäkemättömän kalliiksi ja kaikki sinne annetut rahat tullaan menettämään? Ja miksi mediassa edelleen, kaikesta jo tapahtuneesta huolimatta, hehkutetaan EU:n autuutta? Vaikka media ja poliitikot yrittävät uskotella, että nykyinen kriisi on liian monimutkainen tavallisen pulliaisen aivoille (punavihreille tosin varmaan onkin), vastaus on todellisuudessa yksinkertainen. Sen jälkeen, kun rahamarkkinoiden säätelystä luovuttiin, maailman finanssitalouskupla on paisunut paisumistaan. Tällä hetkellä virtuaalista rahaa liikkuu kuplassa yli 20 kertaa enemmän kuin reaalitaloudessa (eli oikeasti) on olemassa. Lainaan muunnellen Pulkkista toteamalla, "nyt olemme vihdoin asian ytimessä". Tämä on se asia, jota kierretään kuin kuumaa puuroa. Tätä eivät Carl Haglundit, Sixten Korkmanit, Kataiset ja Urpilaiset uskalla sanoa ääneen.

http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/93

Sijoitusomaisuuden romahdus pelottaa


Reaalimailma ja finanssimaailma olisi aivan välttämätöntä saada vastaamaan toisiaan edes suuriin piirtein. Ongelma on, että se romahduttaisi sijoitusomaisuuden arvon. Siitä seuraisi kaikkien lamojen äiti. Vähintään samaa luokkaa kuin 1920-luvun lopulla alkanut pankkikriisi ja lama. Edelleen: jokainen, jolla on kaikki kamarit lämpöisenä, tietää, että jos kupla on, se puhkeaa kuitenkin lopulta. Tällä hetkellä juoksuhiekalle rakennettua rahajärjestelmää pelastetaan ajamalla puskuraktoreilla valtavia määriä rahasäkkejä aina sen kulman alle, joka vajoaa. Lopulta on väistämätön edessä. Rahasäkit loppuvat ja rakennelma romahtaa kuitenkin.


Lama tietenkin tulee riippumatta siitä, liityimmekö aikoinaan euroon vai ei. Mutta jos olisimme pysyneet euron ja EU:n ulkopuolella, meidän ei tarvitsisi maksaa muidenkin maiden velkoja. Nyt on kyse siitä, kuka uskaltaa ensimmäisenä myöntää, että "Okei, olimme väärässä, nyt täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja pelastaa mitä pelastettavissa on".


Lama on väistämätön. Kysymys kuuluu: koska se alkaa?


Näillä näkymin rahojemme lapioimista kaivoon jatketaan niin kauan, kunnes kaikki toivo on menetetty eikä paluuta enää ole. Se mitä meillä nyt tarvittaisiin, olisi suoraselkäisiä poliitikkoja, jotka pitäisivät rehdisti Suomen puolia ja alkaisivat kiireesti varautua väistämättömään superlamaan. Se tulee joka tapauksessa. Aina kun virtuaaliomaisuuden määrä on monikymmenkertaisesti suurempi kuin reaaliomaisuuden, näin käy. Se on väistämätön, ikiaikainen, kiveen hakattu talouspoliittinen fakta.


Nykyhallituksesta ei vaan tälläisiä vanhan ajan kehäkettuja löydy. Ikävä kyllä. Maksun tästä selkärangattomuudesta maksavat meidän lisäksemme lapsemme ja heidän lapsensa. Hyvinvointivaltio sellaisena kuin me sen tunnemme joudutaan todennäköisesti ajamaan alas. Joka tapauksessa tulevat sukupolvet maksavat koko elämänsä (vielä paljon nykyistäkin) korkeampia veroja siksi, että meidän sukupolvemme hassasi kansallisomaisuutemme virtuaalikuplan (eli olemattoman omaisuuden) pönkitykseen.

Jälkiviisaat olivat etukäteen oikeassa


Surkuhupaisaa koko jutussa on se, että euroskeptikot, lukuisat ekonomistit ympäri mailman  ja tietenkin persut varoittivat etukäteen, että näin tulee käymään. Nyt näitä ihmisiä kutsutaan jälkiviisaiksi ja impivaaralaisiksi. Vielä huvittavampaa on, että niiltä, jotka varoittivat varoittamasta päästyäänkin, mitä tuleman pitää, tivataan nyt ratkaisuja kriisiin. Eiköhän se ole ongelman aiheuttajien osa (Kok, SDP ja kesk.*) keksiä itse ratkaisu tilanteeseen, mihin Suomen typeryydessään ja varoituksista välittämättä järjestivät. Jos esim. Soinia (tai vaikka edes Paavo Väyrystä) olisi aikoinaan kuunneltu, tätä katastrofia ei olisi edes syntynyt.
 

*RKP ja Vihreät vapautetaan vastuusta syyntakeettomina


http://www.flickr.com/photos/kiki99/1062744637/

http://www.flickr.com/photos/benny_lin/191393602/



3 kommenttia:

  1. Kukaan ei kuitenkaan sano sitä ääneen, että tämä koko sirkus on suunniteltu aikoja sitten ja täten tarkoituksellisesti luotu putsaamaan valtiot rahoista sekä luonnonvaroista maailman eliitin hyväksi. Koko talousjärjestelmä on luotu vain tätä puhdistamista varten, tehty vaikeasti ymmärrettäväksi tarkoituksellisesti, jotta taviskansa ei pääsisi jyvälle mitä on tapahtumassa.

    VastaaPoista
  2. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / WhatsApp: +2349057261346

    VastaaPoista
  3. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista