tiistai 11. elokuuta 2015

Kunnallispoliitikko Minna Minkkinen antoi kasvot rasismille

Tamperelainen kunnallispoliitikko Minna Minkkinen kirjoitti sekä blogiinsa että Aamulehden yleisönosastoon (10.08.2015) tekstin, joka typeryydessään hakee vertaistaan. Kirjoituksessa hän aivan suoraan toteaa, että rasistien kanssa ei pidä lainkaan käydä dialogia, koska he ovat rasisteja. Eli, jotta tämä tulisi täysin selväksi: rasistilla ei ole oikeutta mielipiteeseen, koska hän on rasisti. Tässä logiikassa on yksi perustavan laatuinen ongelma: jos rasisteilla ei ole oikeutta sanoa mielipidettään, silloin pitäisi olla vähintäänkin jonkinlainen tuomioistuin, jossa yksiselitteisten lakipykälien perusteella julistettaisiin yksilö rasistiksi. Puheoikeuden menettäminen yhteiskunnassa koko loppuelämäkseen on aivan liian kova tuomio jonkun "suvaitsevaisen" yksin päätettäväksi. Etenkin kun n. 99,99% "punavihreän älymystön" rasisteiksi tuomitsemista ihmisistä ei itse koe olevansa rasisteja.




Mutta jos kerran rasistiksi voi kuka tahansa julistaa kenet tahansa, päätän nyt tätä kirjoittaessani, itse itselleni myöntämilläni valtuuksilla, että Minna Minkkinen on rasisti. Päätöstäni minun ei tarvitse perustella, koska rasistien kanssa ei ensinnäkään saa, eikä toisekseen myöskään voi keskustella. Päätöksestä ei myöskään voi valittaa. Minnan omalla mielipiteellä ei ole merkitystä, koska rasisteilla ei ole oikeutta mielipiteeseen. Minna, voit lopettaa poliittisen urasi ja keskittyä pitämään pääsi kiinni.

Järjen jättiläisen kuolematonta viisautta on luettavissa tuolla, omalla vastuulla:

http://minnaminkkinen.blogspot.fi/2015/08/rasismissa-ei-ole-puolitieta.html?spref=fb

Tekstissäni "Ovatko suvaitsevaiset aikamme natseja" todistin vastaansanomattomasti, että itseään suvaitsevaisina pitävät ihmiset ovat paljon natsimpaa porukka kuin heidän ihmisjahtinsa varsinaiset kohteet. Minnan epä-älyllisyydessään suorastaan karmaiseva kehäpäättely vain vahvistaa käsitystäni.

http://medianvahtikoira.blogspot.fi/2012/04/ovatko-suvaitsevaiset-aikamme-natseja.html

kuva: http://hampaankolosta.blogspot.fi/






10 kommenttia:

  1. Hyvä pointti. Jos vielä saisi jostain sellaisen arvion, että rasisti on hyvä ihminen puolustaessaan neekereitä ja vihatessaan valkoisia. Mutta ei sellaista varmaan mistään saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
      AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / WhatsApp: +2349057261346

      Poista
    2. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
      ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
        ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
      Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

      Poista
  2. MITEN VOITTAIN VOITTAIN, SINUA TÄSSÄ KÄYTETTÄVÄSSÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄSTÄ LAKKOON.

    Olen niin siunattu ja täytetty. Olen ollut haluton hakea lainaa, jonka kuulin verkosta, koska kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai lainan Progressive Loan INC: lta. & Molemmat vahvistimme sen ja olen myös jatkanut hakemusta, tänään olen yrityksen ylpeä omistaja ja rahoille perheeni ja onnellinen äiti. No olen Annie Joe nimeltä Pauls Valley, Oklahoma. Yhtenä äidinä kolmella lapsella oli vaikea saada työtä, joka voisi hoitaa minua ja lapsia, ja minulla oli niin paljon laskuja maksaa ja pahimmillaan minulla oli huono luotto, joten en voinut saada lainaa mistään pankki. Minulla oli ihanteellinen aloittaa liiketoiminta kampaajana, mutta ei ollut pääomaa aloittaa, Tyypillinen kaikenlaisia ​​pankkeja, mutta ei toimivat, kunnes minulle oli viitannut minun työtoverin jumalallinen lainanantaja mainonta antaa lainan 2 % korko. Lähetin heille sähköpostia virallisella sähköpostiosoitteellani (progresiveloan@yahoo.com) ja sain vastauksen heti ja laina hyväksyttiin, ja minua ohjasi pankin sivustoon, jossa nostin lainani suoraan tililleni. Leikata tarina lyhyt olen ylpeä minun hiustyyliyritys ja lupaus todistaa maailmalle, miten elämäni muuttui .. Jos tarvitset minkäänlaista lainaa, kehotan ottamaan yhteyttä Progressive Loan INC ja taloudellisesti nosta Email: progresiveloan@yahoo.com TAI Soita / Teksti +1 (603) 786-7565

    VastaaPoista
  3. BEST AVAILABLE WAY TO FINANCEIAL FREEDOM {upstoxfunding@yahoo.com}
    Are you looking for financial freedom? Are you in debt, you need a loan to start a new business? Or you collapse financially, do you need a loan to buy a car or a house? Have you ever been rejected by your bank in ever finance? You want to improve your financial? You need a loan to pay off your bills pay off? No more looking, we welcome you for an opportunity to get all types of loans at a very affordable 3% interest rate for others. For information, contact us now by email at: {upstoxfunding@yahoo.com}

    Do you have a bad credit? Do you need money to pay bills? Is it necessary to start a new business? Do you have an unfinished project due to poor funding? Do you need money to invest in any specialty that will benefit you? And you do not know what to do. We offer the following loans;both Personal loans [secure and unsecured], Business loans [secure and unsecured] ,combination loans ,Student loans,Consolidation loans and so many others.

    Company name: UPSTOX FUNDING
    Company Email: upstoxfunding@yahoo.com
    Text/Call :(302) 273-5794

    VastaaPoista
  4. Hei, Hanki helppo pääsy varmistamaan aidot online-rahapalvelut vain 2 prosentin korolla. Hanki seuraava laina.
    Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
    Yritysten luotot (turvallinen ja vakuus)
    Konsolidointilaina ja paljon muuta. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen. Jos kiinnostunut, ota meihin yhteyttä käyttäen alla mainittuja yksityiskohtia.

    Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
    Soita / WhatsApp: +16626183756
    Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com



    VastaaPoista
  5. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / WhatsApp: +2349057261346

    VastaaPoista
  6. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista
  7. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Markin hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut pois viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka eräs on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoa hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, herra kaikki, mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertoa mitä tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittaja sanoi minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp + 2349015088017, sähköposti: markmonroy869@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Markin hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut pois viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka eräs on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoa hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, herra kaikki, mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertoa mitä tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittaja sanoi minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp + 2349015088017, sähköposti: markmonroy869@gmail.com

    VastaaPoista