Päiväkodit ja sairaalat kuorrutetaan myrkkykerroksella
Biosideja käytetään mm. desinfiointiaineina ja hyönteistorjunnassa. Suomessa rakennusten sisätilojen "puhdistamiseen" käytetään supermyrkyllisiä guanidiinibiosideja (mm. PHMG ja PMHB) joko yksinään tai pesuaineisiin sekoitettuna. Käsittelyjä markkinoidaan puhdistamisena, vaikka todellisuudessa mitään puhdistumista ei tapahdu. Likaa tai mikrobikasvustoja ei todellisuudessa irroteta tai poisteta. Harhauttavasti näistä menetelmistä käytetään mm. termejä "savusumu", "kylmäsavu" tai "kuivasumutus". Mikä järkyttävintä, näitä käsittelyjä tehdään säännönmukaisesti niin julkisissa tiloissa kuin yksityisissä asunnoissakin. Tämä on aivan tavallista mm. päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja kuntosaleilla. (2)
Guanidiinibiosidit eivät hajoa
Guanidiinibiosidit jäävät käsittelyn jälkeen pysyvästi pinnoille. Ne ovat biohajoamattomia, pitkävaikutteisia myrkkyjä. Ne aiheuttavat sekä välittömiä myrkytysoireita että monia muita oireita, mm. hengitys-, iho- ja limakalvoärsytystä. Esimerkiksi rottakokeessa, jossa tutkittiin PMHB:ta, hengitysilman pitoisuudella 26ug/l rotista 50% kuoli kuudessa tunnissa. Myös aineen joutuminen kehoon suun tai ihon kautta on tappavaa. Pidempiaikainen altistus PMHB:lle aiheuttaa mm. hengitysteiden ja keuhkojen tulehdusta ja vaurioita, monentyyppisiä syöpiä, monikemikaaliherkistymistä ja silmävaurioita. (3)
EU-direktiiviä ei noudateta
Biosididirektiivi (4) määrittelee tarkasti, missä tapauksissa näitä aineita voidaan käyttää. Nämä ovat kaikki sellaisia tilanteita, joissa altistujina ovat aikuiset ammattilaiset, jotka osaavat suojautua asianmukaisesti. Listalla ei mainita yhtään sisätilaa, jossa altistujina saisivat olla lapset. Vaikka Suomi on melkeinpä kaikessa muussa EU:n mallioppilas, tässä kohtaa Suomen viranomaiset (Tukes) ovat päättäneet tulkita direktiiviä ja asetusta vapaamielisesti sallimalla myrkkykäsittelyt vapaasti tehtäväksi niin päiväkodeissa kuin kouluissa (2).
Biosidikäsittely tekee hometalosta entistä vaarallisemman
Oivallinen tilanne käyttää biosideja on rakennuksen homevaurio, jota ei haluta tai voida korjata. Tehdään tarpeeksi raju käsittely näillä myrkyillä ja sen jälkeen voidaankin esitellä kunnan terveysviranomaiselle "todiste" tilan puhtaudesta, kun viljelymaljoissa ei enää kasvakaan kosteusvauriomikrobeja. Mutta kukaan ei vaivaudu kertomaan tilojen käyttäjille, että ensinnäkään käsittely ei poista alkuperäisten vauriomikrobien tuottamia toksiineja (eli myrkkyjä) ja toisekseen, käsittelyn jälkeen siellä on vielä vaarallisempia aineita, ja nyt vieläpä pysyvästi. Kyseisen käytännön seurauksena kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä ja niiden korjaaminen jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain. Juuri tällaisia tapauksia on tiedossa paljon ja myös Valvira on ottanut niihin ehdottoman kielteisen kannan.
On tärkeää ymmärtää, että homevauriotalon asukkaille oireita eivät aiheuta itse homeet vaan niiden erittämät toksiinit. Siksi biosidikalvon levittäminen homeen päälle ei riitä. Toksiinit pitää poistaa rakenteista eli saastuneet osat täytyy rakentaa uudelleen. Ei myöskään tiedetä, mikä on biosidien ja hometoksiinien yhteisvaikutus. Yleensä kemikaalien ja toksiinien yhteisvaikutukset ovat synergistisiä eli yhdessä ne ovat vaarallisempia kuin kumpikaan olisi yksinään.
Kaiken lisäksi yksikään tutkimus ei ole osoittanut, että biosidikäsittely vähentäisi kosteusvaurioisen rakennuksen aiheuttamia terveyshaittoja millään tavoin (2).
Tarttiskoos tehrä jotain?
Suomi noudattaa piinallisen, jopa naurettavan tarkasti jokaista älyvapaintakin EU-direktiiviä. Kun on kysymys lastemme, vanhustemme, meidän kaikkien terveydestä, direktiiveistä ei välitetäkään paskan vertaa. Kysymys kuuluu: sallimmeko äärimmäisen vaarallisten myrkkyjen jatkuvan käytön kaikkialla ympäristössämme nostamatta asiasta minkäänlaista meteliä?
(1) http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=198916&lan=FI
(2) Luento 2.11.2012: "Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa", Mirja Salkinoja-Salonen, PhD, tutkimusjohtaja, Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos
(3) http://www.echa.europa.eu/documents/10162/a610d251-0d50-4fa9-ba0e-4fb814c58188
(4) http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:1998:123:0001:0063:EN:PDF
Päivitys 10.12.2012: Tukes on näemmä vihdoin ryhdistäytynyt ja antoi tiedotteen jossa varoittaa "ihmisille vaarallisista homeenestoaineista":
http://yle.fi/uutiset/tukes_varoittaa_ihmisille_vaarallisista_homeenestoaineista/6409997
http://www.flickr.com/photos/16533652@N00/35021936/
http://www.flickr.com/photos/arandall/387248591/in/photostream/
Minun (ja luultavasti aika monen tavallisen ihmisen) mielestäni tässä tarvittaisiin taidetta, tarkemmin sanottuna runoutta, eli runollista oikeutta. Päättäjien taloille kunnon runsas biosidikäsittely, homeiden ennaltaehkäisyksi.
VastaaPoistaHOW I BECAME A VICTOR AFTER SO MANY FAILED ATTEMPT OF GETTING A LOAN.
PoistaI feel so blessed and fulfilled. I've been reluctant in applying for a loan i heard about online because everything seems too good to be true, but i was convinced & shocked when my friend at my place of work got a loan from Progresive Loan INC. & we both confirmed it and i also went ahead to apply, today am a proud owner of my company and making money for my family and a happy mom. Well i'm Annie Joe by name from Pauls Valley, Oklahoma. As a single mom with three kids it was hard to get a job that could take care of me and my kids and I had so much bills to pay and to make it worst I had bad credit so i couldn't obtain a loan from any bank. I had an ideal to start a business as an hair stylist but had no capital to start, Tried all type of banks but didn't work out until I was referred by my co-worker to a godsent lender advertising to give a loan at 2% interest rate. I sent them a mail using their official email address (progresiveloan@yahoo.com) and I got a reply immediately and my loan was approved, and I was directed to the Bank site where I withdrawed my loan directly to my account. To cut the story short am proud of my hair stylist company and promise to testify to the world how my life was transformed.. If you are in need of any kind of loan, i advise you contact Progresive Loan INC and be financially lifted Email: progresiveloan@yahoo.com OR Call/Text +1(603) 786-7565
Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
Poistatai
soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
AKHERETEMPLE@gmail.com
tai
soita / WhatsApp: +2349057261346
Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
Poistaota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com
Minun asuntooni / betonisäilööni, thetiin jokinaikaa sitten "Sokeritoukkatorjunta" aineella nimeltä Sislin Suspencio. Olen ollut huomaavinani jos jonkinlaista oiretta, tämä oli hyvä tietää, tämä kirjoitus. Vihaksi pistelee, taas.
VastaaPoistasiis tehtiin. T E H T I I N.
PoistaMitä luultavimmin, sokeritoukista olisi ollut huomattavasti vähemmän terveyshaittoja kuin myrkystä jota asunnossasi käytettiin. Toukkien aihettama haitta lienee lähinnä esteettinen?
PoistaTäsmälleen näin on. Enpä olisi moisia örvelöitä juuri noteerannutkaan, jolleivät olisi myrkyttäjät niitä "nostaneet tapeetille". Aika khuulin näköinen ötökkä muuten, kun läheltä katsoo. Ihmettelinkin jo, että mikä helvetin hopeinen, kiiltävä käppänä tuo on, mutta sehän on sitten Sokeritoukka. Eniwei, omakotitalo olisi kyllä taivas maan päällä, nykyään varsinkin. Ja rahakasa.
PoistaEikös juuri muuten EU:n vuoksi ala vanhat jo poistuneet ötökkä tms.
VastaaPoistaongelmat palailla johtuen torjunta-aineiden tehottomuudesta.
Tämä taitaa olla vähän kaksipiippuinen juttu. Esim. Raid ennenvanhaan haisi tehokkaalle ja tehosi. Sillä kun suhautti, niin ötökkä jäi niille sijoilleen. Tämä nykyinen Raidi on täysin hajutonta ja vaikuttaisi aika tehottomalta myös. Ötökät ei kun lisää vauhtia niitä suihkeella jahdatessa.
Tosiaankin aika kysymyksiä herättävä tämä blogisi.
Vaadimme DDT:n takaisin lähikaupan valikoimiin!
PoistaKovin paljon en ötökkämyrkyistä tiedä, joten vaikea ottaa kantaa. Aina nämä jutut kuitenkin ovat tasapainottelua. Tehokasta ja myrkytöntä lienee mahdotonta valmistaa. Kun ajatellaan vaikka automaaleja, joissa EU kielsi myrkyt, direktiivin seurauksena maalarit ovat varmaan terveempiä mutta nykyautojen maalit alkavat ropista irti jo pikku kiveniskemästä.
PoistaYllä olevassa jutussa ei niinkään ole kyse siitä että aineet ovat myrkyllisiä vaan niiden tarpeettomasta käytöstä. Vaarallisia myrkkyjä ei pitäisi käyttää jos niistä ei ole mitään hyötyä.
Muuten, EU-mallioppilas Suomi ei myöskään noudata ihmisoikeus eikä autoveroasioissa "direktiivejä". Tosin, tämänkin voisi laittaa ihmisoikeuksien puolelle!
VastaaPoistaOletan, että meillä noudatetaan tätä biosididirektiiviä liito-oravien suojelussa, sikatiloilla ja varmaan kanaloissakin?
Tuntuu aika komiselta toi juttu, noista myrkyista ,kun niita nykyaan kaytetaan aika paljon yksi ruiskutus karpas myrkya saa minut yskimaan ,kaytan vanhaa konstia ,eli sanomalehtea ja meilla on noista niinsanotuista sokeri muurahaisista haittaa,ennen myrkytin paivasta toiseen ja samat muurahaiset vain jatkavat valloitustaan ,kokeilin ,puhdasta etikkaa,jase tehosi ei se etta kusiaiset olisivat kadoneet vaan se kylla tappaa ne heti kun sita ruiskuttaa suoraan niihin ja kaytan imuria ja poistan ne kasitelun jalkeen ja mika viela ei yskita lainkaan tuon toimituksen jaljilta ,,,teveisin auseista ,,,
VastaaPoistaMihin tää blogaaja hävisi?
VastaaPoistaÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )
VastaaPoistaLainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).
Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.
Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.!!!!!!!!!!~~~~~~~~~~~
Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
VastaaPoistatai
soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
AKHERETEMPLE@gmail.com
tai
soita / WhatsApp: +2349057261346
Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
VastaaPoistaota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com
Aiemmin uskoin, että kadonneiden kryptovaluuttojen ja rahan takaisin saaminen oli mahdotonta, kunnes minut ohjattiin sertifioidun eettisen hakkerin luo, jonka tehtävänä oli auttaa ihmisiä saamaan takaisin kadonneet omaisuutensa. Heidän asiantuntemuksensa ansiosta 174 000 euron takaisinmaksuprosessi, jonka luulin ikuisesti menneen, oli saumaton ja stressitön. Jos tarvitset apua, voit ottaa yhteyttä sertifioituun eettiseen hakkeriin, GENUINE HACKERS, sähköpostitse osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsAppiin numeroon +1 (260) 218-3592. Vakuutan teille heidän 100 % onnistumisprosentistaan.
VastaaPoista