perjantai 24. helmikuuta 2012

Kun persu kirjoitti jälleen jotain facebookissa!

Kyllä taas persufoobikot hyperventiloivat, kun kauhea persu sanoi facebookissa jotain. Ennen nettiä äijät höpisivät pienissä kaljoissa tyhmyyksiä keskenään, nykyisin armeija toimittajia ja persufoobikoita kyttää facebookkia yötä päivää, jotta saisi skandaalin aikaan. Ajojahdin aikana vähemmälle huomiolle on jäänyt, että punavihreillä oli naamakirjassa jo ennen viimeisiä eduskuntavaaleja lukuisia viharyhmiä, joiden ainoa tarkoitus oli levittää persuvihaa. Persujen murskavoiton jälkeen osa kyseisestä porukasta hekumoi persujen ampumisella ja haaveili nautiskelevansa "persujen tuskanhuudoista" luotien osuessa. Netissä on myös tälläkin hetkellä useampia blogeja, joissa keskitytään etsimään facebookista yksityisten ihmisten (ei siis esim. poliitikkojen) kirjoittamia hölmöyksiä. Eräälläkin "suvaitsevaisella" sankarilla on sivukaupalla kuvakaappauksia, joissa joku tavis maalta kertoo metsästysharrastuksestaan. Kaveri on blogin pitäjän mukaan "luultavasti persu" ja tämä on sitten hänen mielestään taas yksi "todiste" persujen väkivaltaisuudesta!?

"Panu" lähdössä persumetsälle

Vaalikentillä sama sakki hyökkäili persujen vaalityöntekijöiden kimppuun. Mutta kaikki tämähän on vain hienoa kansalaisaktiivisuutta, koska asialla ovat "suvaitsevaiset" ihmiset. Aika iso osa normaaleista täysjärkisistä ihmisistä alkaa olla lopen kyllästyneitä tähän vihapuhe- ja rasismi- ym. vouhotukseen, jonka varjolla persufobiansa juovuttamat kiihkoilijat projisoivat raakaa, alastonta kaunaansa ja tyhmyyttään itseään fiksumpiin ihan tavallisiin ihmisiin. Kasvakaa "suvaitsevaiset" jo aikuisiksi, tässä maassa on ihan oikeitakin ongelmia!

http://naurunappula.com/722357/suvaitsevaisuus.png 

On tietysti ihanaa loukkaantua milloin mistäkin ja kauhistella, kun yksittäinen pölvästi ehdottelee mitalia marokkolaisen ampujalle. Silti huvittaa, kuinka olennaisinta näissä jutuissa on aina korostaa, että höpisijällä on jokin kytkös perussuomalaisiin. Mielenkiinnolla odotan, että koska otetaan vihakampanjassa käyttöön myös kauhistuttavien persujen tutut ja sukulaiset. Tässä mallia: "tunnetun persun ex-vaimo nukahti (oletettavasti humalassa) linja-autoon Puolangalla. Tai: erään persuksi epäillyn tuttava kusi housuihinsa Kihniössä."
 

Persu sanoi että (hui kauheeta!), n**keri!

Mua erityisesti huvittaa, että jos maalta kotoisin oleva persu sanoo n-sanan, johan siitä repeää taivas ja maa. Media jahtaa poloista yötä päivää ja persufoobikot laskevat alleen kauhusta kankeina.

Kun mamu tekee karmeita rikoksia (esim. Oulussa teinityttöä raiskasi joukko rikastajia koko yön porukalla ja lopuksi leikkasivat saksilla tytön välilihan poikki, ettei tyttö enää pystyisi pidättelemään ulostettaan), "suvaitsevaiset" joko vaikenevat tai jopa puolustelevat tekijää.

Ei voi ymmärtää: kärsiiköhän n-sanan sanojan "uhri" vai esim. raiskauksen uhri enemmän? Silti toisen "rikosta" hehkuttaa media kaikin mahdollisin tavoin, toista taas yritetään kaikin tavoin vähätellä ja peitellä.




Mihin ajojahdilla pyritään?

 
Kun koko ajan keksimällä keksitään mitä mielikuvituksellisimpia höpinöitä persuista, maallikkoa voi ihmetyttää, että mistä oikein on kyse?


Ensinnäkin, persuja on hyvin vaikea kritisoida asiasta, koska he toimivat kaikessa oikein eli kuten lupaavat. Persuja äänestävä tietää tasan tarkkaan, mitä on luvassa ennen ja jälkeen vaalien. Lisäksi esim. EU:hun liittyvissä asiossa he ovat olleet 100% tarkkuudella täysin oikeassa. Tähän haasteeseen ei yksikään takinkääntäjäpuolue pysty vastaamaan. Siksi väännetään tikusta asiaa ja jopa keksitään täysin hihasta vedettyjä juttuja liukuhihnalta ja ollaan loukkaantuvinaan milloin mistäkin. Tätä taktiikkaa käyttävät sekä kilpailevat puolueet että punavihreä media.
 

Takana on pohjimmiltaan se tosiasia, että persut ovat (meidän oloissamme) jo politiikan jättiläinen, oikeudenmukaisuuden ja terveen järjen monumentti, johon muita verrataan ja joka imee oikeudenmukaisia ja rehellisiä äänestäjiä kaikista muista puolueista tasaiseen tahtiin. 

Muilla puolueilla on kaksi vaihtoehtoa: joko muuttaa politiikkaansa oikeudenmukaisemmaksi ja rehellisemmäksi tai kutistua ja näin kasvattaa persuja entisestään (poikkeuksena Kok, jota eivät normaalit politiikan lainalaisuudet näköjään koske). Se kyrsii rajusti montaa koijaria (ja heidän hännystelijöitään), jotka aiemmin elättivät itsensä kansaa kusettamalla. Ennen se oli mahdollista, kun vaihtoehtoja ei ollut.
 

Edellä mainituista syistä punavihreät median edustajat keskittyvät mustamaalaamiseen ja naurettavien facebook-juttujen kaivelemiseen. Asiakysymyksissä kun on aika vaikeaa (lue: mahdotonta) osoittaa persujen olleen tähän mennessä väärässä.
 

Tämä Bobrikov-juttu on muuten taas loistava esimerkki "tikusta asiaa" -taktiikasta. Tuskin kukaan toimittaja tosissaan luulee, että kun Soini vertaa (sinänsä ihan osuvasti) Olli Rehniä Bobrikoviin, hän tarkoittaa, että koska Bobrikov aikoinaan ammuttiin, pitää Rehnkin ampua. Silti näin asia pyritään esittämään. Samalla logiikalla: jos poliitikko vertaisi EU:ta Titaniciin, hän haluaisi silloin jokaisen EU-kansalaisen hukkuvan hyiseen veteen.

Vihaa kylvävät "suvaitsevaiset"

 
Hämmästyttää (ja samalla huvittaa) tämä "suvaitsevaisen älymystön" kyvyttömyys kohdata ihmisiä, jotka ovat eri mieltä asioista kuin he. Pekka Haavisto osoittikin melkoista kansalaisrohkeutta ja poliittista oveluutta ennen vaaleja uskaltamalla tutustua vainotun vähemmistön edustajaan vieraillessaan Hakkaraisen sahalla. 





Todellisuudessa vihaa Suomessa ruokkivat "suvaitsevaiset", jotka tuhatpäisenä verikoiralaumana hyökkäilevät milloin ketäkin eri mieltä olevaa kohtaan. Jo ennen kuin uhri on revitty riekaleiksi, heidän kyltymätön, irrationaalinen vihansa etsii jo seuraavaa kohdetta. Heidän vihaamansa "rasistit" sen sijaan vaikuttavat hyvinkin järkeviltä ja rauhallisilta ihmisiltä ainakin nettikirjoitusten perusteella.



Soinin suosion salaisuus
 
Soini on yksinkertaisesti ainoa oikeasti tavallisen kansan etua ajava puoluejohtaja ja persut ainoa todellinen kansanpuolue tässä mätien kukkojen ja tsuhnien maassa. Tosin ns. pienpuolueistakin (erityisesti Itsenäisyyspuolue on tehnyt vaikutuksen) löytyisi hienoja, rehellisiä isänmaan ja pienen ihmisen asialla olevia poliitikkoja. Ensin kuitenkin pitäisi päästä sinne Eduskuntaan.


Koska EU on ongelma-automaatti ja kone kiihdyttää tahtiaan vuosi vuodelta, on erittäin todennäköistä, että ensi vaaleissakin ainoa uskottava EU-vastainen puolue on todella vahvoilla. Ajojahdista ja mustamaalauskampanjasta huolimatta.


Päivitys 27.02.2012

Tätä päivitystä kirjoittaessani lehdissä on isot otsikot ahvenanmaalaisen poliitikon  Mikael Igge Holmbergin facebook-kirjoituksesta, jossa tämä nimitti Ruotsin Estelle-prinsessaa loiseksi.  Sinänsä mitättömän jutun tekee kiintoisaksi se, että koska kyseessä ei ole perussuomalainen poliitikko, media ei koe tarpeelliseksi mainita kyseisen möläyttäjän puoluekantaa. Mikäli kyseessä olisi ollut persu, puoluekanta olisi mainittu jo otsikossa ja lisäksi itse jutussa useampaan kertaan. Eli tällä kertaa henkilö edustaakin möläyttäessään vain itseään, ei kaikkia puolueensa jäseniä ja kannattajia, kuten persujen kohdalla vastaavassa tilanteessa  automaattisesti tapahtuu.


http://www.iltasanomat.fi/kuninkaalliset/ruotsi-kohisee-suomalaispoliitikko-pilkkasi-estelle-vauvaa/art-1288451612865.html
 
Päivitys 22.10.2012

Tässä jälleen huvittava esimerkki uutisoinnista: kunnallispoliitikko mm. rikkoo paikkoja, hakkaa poliisia pampulla ja sylkee toisen poliisin päälle. Tuomio: seitsemän kuukautta ehdollista. Oletteko kuulleet jutusta aiemmin? No ette hyvin todennäköisesti ole, koska kyseinen poliitikko ei ole perussuomalainen vaan demari. Käsi sydämelle, mitäs luulette, jos asialla olisi ollut persu, olisiko juttu ollut etusivulla joka lehdessä? Outoa muuten, että demareilta ei (tapauksesta johtuen) vaadita julkista irtautumista virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta. Tiettävästi yksikään lehti ei myöskään ole soitellut Urpilaiselle kyselläkseen hänen mielipidettään tapauksesta.

http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194772519810/artikkeli/valtuutetulle+seitseman+kuukautta+ehdollista.html



http://www.flickr.com/photos/15187612@N03/5402063730/

10 kommenttia:

  1. http://www.iltalehti.fi/viihde/2012022115232275_vi.shtml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
      AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / WhatsApp: +2349057261346

      Poista
  2. Kiitos linkistä. Muille lukijoille kerrottakoon että linkin takana on juttu kunnallispoliitikko Tuomas "Toma" Bährendistä. Häntä syytetään törkeästä pahoinpitelystä neljän muun henkilön kanssa.

    Koska "Toma" kuuluu keskustapuolueeseen eikä esim. persuihin, hänen puoluesidonnaisuudestaan ei (kumma kyllä) mainita mediassa mitään.

    VastaaPoista
  3. Ootte te persut vaan säälittäviä itkijä paskapäitä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suvaitsevaisilla" on kyllä tuo sana hallussa, ei voi kuin ihailla! :D

      Poista
    2. Onko perussuomalaisia kritisoiva autmaattisesti osa tätä myyttistä "suvaitsevaistoa"? Tämä on perussuomalaisten ja muiden maahanmuuttokriittisten keksimä ryhmä, jota ei ole olemassa. Mustavalkoisella asenteella elävillä on tietty helpompaa, kun ei tarvitse vaivata päätään ajattelulla.

      Poista
  4. Tuosta rasismikortin kuvasta sen verran, että oikeastihan siinä kuuluisi tekstinä olla; "Syytä vastustajaa tämän käytöstä, kun olet häviämässä väittelyn.".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. mitenkäs se käytännössä tapahtuu?

      Nettikeskustelujen veteraanina voin kertoa että maahanmuuttokriittiset dominoivat keskustelua (ainakin netissä) niin suvereenisti, että mitään kortteja ei heidän puoleltaan tarvita.

      En ole koskaan nähnyt että nk. "suvaitsevainen" olisi ollut lähelläkään väittelyn voittamista.

      Täsmennettäköön tässä yhteydessä: väittelyä EI voita se joka onnistuu solvaamaan vastapuolta törkeimmin. Vaan hän joka on osoittanut olevansa oikeassa lyömällä faktat tiskiin. Tässä lajissa kriitikot painivat aivan eri sarjassa kuin suvikset. Viimeksi mainitut eivät edes yleensä edes yritä esittää faktoja, vaan alentuvat (ainoana argumenttinaan) vastustajansa nimittelyyn ad hominem.

      Ad hominem -argumentin yleinen kaavahan on seuraava:

      Henkilö X esittää argumentin A
      Henkilön X ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä
      Siispä argumentti A on epätosi

      Oleellista ad hominem -virheessä on siis vastapuoleen kohdistuvien, keskustelun aiheelle merkityksettömien väitteiden esittäminen, olivat ne tosia tai eivät.

      Ad hominem -argumentti voidaan myös tulkita keskustelun aiheen vaihtamiseksi. Tämän motiivina saattaa olla yritys ohjata huomio pois alkuperäistä aihetta koskevien argumenttien heikkoudesta.

      Rasistiksi syyttäminen on ad hominem-virheiden (oman aikamme) klassikko. Ad hominem-virheen jatkuva toistaminen ei ole merkki väittelyn voittamisesta vaan häviämisestä, kuten itsekin oletettavasti hyvin ymmärrät.

      Poista
  5. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / WhatsApp: +2349057261346

    VastaaPoista
  6. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista